lauantai 31. joulukuuta 2011

Uuden vuoden löytöjä.

Oon joululomallani lueskellut koulun kirjastosta lainaamia viinilehden vuosikertoja. Niissä on kyllä paljon kiinnostavia juttuja. Pidän aina lukiessa paperia ja kynän vieressäni, jos löydän jonkun mielenkiintoiselta kuulostavan punkun tai joku viininviljelijä saa jutullaan mun sympatiat ja tuottaa mun hintarajoissa olevia viinejä, niin laitan ylös ja käyn alkosta hakemassa.

Kuva Alkon sivuilta
Eilen tarkoitus oli sitten hakea pullo Don David Malbec Reserve punkkua, mutta alkossa ei ollutkaan...mietin jo tilaavani, mutta annoin sitten olla. Tänään sitten kaupungin toisesta alkosta sellanen matkaan lähti vaikka onkin vuoden tuoreempaa kuin viinilehden kehuma. Joten ei siis välttämättä todellinen löytö enää tämä vuosikerta, mutta kiinnostukseni viiniä kohtaan kuitenkin heräsi ja halusin sellasen kaappiini ostaa. Alkon sivuilla on viinin vuosikerta 2010, mutta se minkä mä ostin on 2009.

Puhelimeni viiniopas sovellus antaa viinille 90 pistettä, että ei kai nyt mistään ihan kurastakaan voida puhua. Viiniopas sovellus on siis tehty helpottamaan meidän amatöörien viinien valintaa tai vaihtoehtoisesti myös vaikeuttamaan. Itse pidän sovelluksesta, kun voin katsella ammattilaisen (Pekka Suorsa) arvosteluita juomistani viineistä ja vertailun vuoksi on myös aikasempien vuosikertojen arvosteluja. Sekä monesti myös pieni ruokasuositus. Toimii myös älypuhelimella niin, että lukee alkon hyllyn reunasta viivakoodin ja hakee automaattisesti sen viinin tiedot, jos tietokannasta löytyy. Saa hieman enemmän irti kuin pelkät alkon hintalapuissa olevat nahkaisuudet, marjaisuudet ja tanniinisuudet.


Toivon, että tuo viini on se todellinen löytö tälle päivälle. Mutta jos tuon kanssa käy niin huono tuuri, ettei ollutkaan mieleen niin tein myös kirpparilta todellisen löydön. Heitä sikaa-peli ja vaan euron hintaan. Meillä oli joskus pentuna tuo pelit ja sitä oli mukava pelata siihen asti kun pienet porsaat oli otettu johonkin maatilaleikkeihin ja hävinneet sille tielleen. Nyt  sitten tuohon hintaan ostin mielelläni pelin omaan hyllyyni, koska tuo peli on just loistavaa hetkellista ajanvietettä esim. kahvipöytään kaverin kanssa tai jopa punaviiniä samalla nauttien. Odotan innolla kun pääsen kaverin kanssa tuota pelaamaan ja saan taas oman heittokäen herkistettyä lapsuuden otteisiin, hehaa.

Mutta erittäin mukavaa uutta vuotta!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Mistä harrastukseni on lähtenyt.

Joku 10 vuotta sitten en voinut sietää punaviinin makua. Vuosien varrella sukulaisten luona ruokaillessa, kuitenkin aina vuosi vuodelta rohkaistuin enemmän maistelemaan punaviiniä ja vuonna 2008 päätin, että opettelen pitämään punaviinistä ja nyt ollaan tässä.

Missäkö siis nyt ollaan? Olen siinä tilanteessa, että minulta löytyy useampi viini aiheinen kirja, minulla on täyskorkea viinikaappi, jonka sisälle oon saanut jo 11 pulloa punaviiniä kerättyä. Ostin myös viinimuistion, joka on mielestäni erittäin hyvä ja helppo tapa kirjata ylös juomiani viinejä ja uskoisin, että se on myös hauskaa luettavaa vuosien jälkeen.

Olen siis todella alussa matkallani punaviinien maailmaan. Puhun useasti punaviinistä, koska se on tällä hetkellä se ehdoton ykkös kiinnostuksen aihe, mutta tiedän, että tuun lipsumaan myös valkoviinin puolelle joskus. Tähän syynä on se, että kun luen viinilehtiä tai kirjoja, niin niissä kuvaillut valkoviinit kuulostaa vaan niin loistavilta. Pakkohan se on joskus maistaa ja muistella menneitä. Join kuitenkin joskus nuorempana valkoviiniä, silloin en siis pitänyt punkusta yhtään. Nykyään homma on kääntynyt toisinpäin, punaviinin maku on vaan jotain loistavaa ja valkoviinit ei juurikaan kiinnosta. Pidän niitä jostain syystä paljon helpompina, mikä taas juontaa varmaan juurensa ihan tuohon makuun...valkkari on niin paljon helpompi juotava.

Ensimmäinen oma viini"arvostelu" tulee varmaankin tässä lähipäivinä. En pidä sanasta arvostelu, koska en juurikaan halua arvostella viinejä, en musiikkia tai muutakaan. Joten käytän mielummin sanaa mielipide, eli ensimmäinen oma mielipiteeni viinistä tulee lähipäivinä näille sivuille.

Samoiten voisin aloittaa blogiini sellasen osion, kuin Japin viinikaapin sisältö. Tässä osiossa voisin silloin tällöin esitellä viinikaappini sisältöä, miksi kyseinen pullo on ostettu vai olenko saanut sen lahjaksi, onko sille joku suunniteltu hetki milloin se juodaan. Alkuun tuun esittelemään nykyiset pullot ja sitä mukaan kun sinne uusia tulee, niin esittelen ne sitten. Viinikaappini sisältö on tällä hetkellä 6-18 euron välissä, joten tällä sivulla ei tulla esittelemään mitään kalliita viinejä.

Toivon, että blogilleni löytyy lukijoita, koska viinin nauttiminen ja harrastaminen on paljon mukavampaa yhdessä ja näin siitä oppii parhaiten.

Omaa makuaistia tulee arvostaa ja kunnioittaa

Kaiken alku.

Tervetuloa uuteen blogiini, nimeltään Japin Savuinen punaviinisalonki. Nimi johtaa juurensa siitä, kun tykkään sikareista sekä punaviinistä ja mielestäni hyvä punaviini kaipaa joskus rinnalleen loistavaa sikaria.

Näin aluksi voisin hieman kertoa itsestäni ja blogini tarkoituksesta, haaveista ja unelmista.

Minä olen...

- 30-vuotias miehen alku, joka on hurahtanut punaviinien makuun ja maailmaan viime vuosina.
- erittäin kiinnostunut viineistä, lähinnä punaviineistä.

Minä haaveilen...

- joskus saavani tälle blogille lukijoita.
- auttavani muita aloittelijoita tällä blogillani.
- oppivani punaviineistä aina vaan enemmän ja enemmän.
- osallistuvani joskus viinitastingiin.

Minä unelmoin...

- tämän blogin mainittavan jossain muualla, joskus.
- oppivani tunnistamaan rypäleitä viinistä.
- viinimatkailusta, olisi erittäin hienoa päästä tutustumaan viinitiloille, esim. espanjassa.
- kalliista punaviinistä.

Blogini tarkoitus on...

- Esitellä viinejä
- auttaa muita viiniharrastuksessaan ensi askelia ottavia.
- kertoa omia mielipiteitäni viineistä.
- kertoa omasta harrastuksestani viinien parissa.
- käyttää paremmin tavalliselle tallaajalle sopivaa termistöä.
- matalan kynnyksen paikka tähän harrastukseen.

Blogini tarkoitus ei ole olla...

- mikään hienoja viinitermejä suoltava sivusto (en osaa niitä itsekään, eikä ne juurikaan minua edes kiinnosta).
- kaukaiselta tuntuva maailma. Täällä esiteltävät viinit on halpoja ja kaikkien saatavilla.
- ammattimainen viiniblogi. Tällä tieto/taidolla se olisi mahdottomuus.